Kirjapajan kirjoille palkintosadetta

Anna-Mari Kaskinen sai eilen Suomen Nuorisokirjailijat ry:n jakaman Arvid Lydecken -palkinnon kirjastaan Tuulihattu ja tuhat tarinaa. Kirja on Kirjapajan kustantama.

Anna-Mari Kaskinen tunnetaan kirjailijana, runoilijana, sanoittajana ja käsikirjoittajana. Hän on kirjoittanut yli kolmekymmentä messua, musikaalia ja musiikkinäytelmää. Anna-Mari on myös Lastenmaan päätoimittaja. Onnittelut!

Urheilugaalassa Urheilujournalismi-kategorian palkinto myönnettiin Kirjapajan kirjalle Kiveen hakatut  Urheilusankaruuden jäljillä.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin johtama palkintoraati perusteli palkintoa:
"Arto Terosen ja Jouko Vuolteen toimittama Kiveen hakatut - Urheilusankaruuden jäljillä niputtaa yhteen 20 suomalaisen urheilusankarin ja urheiluvaikuttajan tarinan kiinnostavalla tavalla. Kirjaan valitut urheiluelämän kohtalot alkavat kuolemasta, mutta eivät kohdettaan surren vaan kunnioittaen."

Savonia-kirjallisuuspalkinto on myönnetty Jukka Itkosen teokselle Laululinnunsaarella. 10 000 euron suuruisen palkinnon myönsi Kuopion kaupunki tunnustuksena merkittävästä savolaisesta kaunokirjallisesta teoksesta. Palkintoraati luonnehti Jukka Itkosen teosta:

"Elämää nähneen runoilijan kunnianteko edeltäjilleen ja oppimestareilleen ja mestarillinen näyttö siitä, miten moninainen merkitys sanoilla voi olla suomen kielessä. Niukoin sanoin, huumorilla höystäen ja lapsenuskonsa säilyttäneenä Itkonen vetää huikeita ajatuskaaria ihmisen maalliselta matkalta."

Lisää voittajakirjoista Kirjapajan sivuilla: http://www.kirjapaja.fi