Hääilo

Hääilo – siitä alkaa hyvä avioliitto

haailo_etu Lahjoja. Lämpimiä ajatuksia. Kotimaa24-palveluun

Hääilo on Kotimaa-yhtiöiden häälehti. Se eroaa tavallisista häälehdistä kirkollisen näkökulmansa ansiosta. Hääilo tukee kirkkohäiden suunnittelua ja valaisee vihkitoimituksen taustoja. Se hyppää mukaan häähulinaan, mutta parisuhteeseen ja perheeseen keskittyvässä lehdessä on luettavaa myös pilvisten päivien ja vastoinkäymisten varalle.

Raikkaan lehden reippaat jutut tempaavat mukaansa. Hääilossa riittää luettavaa sekä ennen häitä että vielä pitkään niiden jälkeen!

Hääilo ilmestyy vuosittain tammikuussa, mutta se on ajankohtainen koko vuoden ajan. Seurakunnat jakavat Hääiloa lahjaksi tuleville hääpareille.

Avioliitto ei ole mahdoton tehtävä

Tarina kertoo, että Jumala loi samalla kertaa avioliiton ja huumorin. Pitkät parisuhteet ovat yksi osoitus tästä.

Myötämäessä arki on juhlaa, mutta vastamäessä mikään ei toimi ellei aviopuolisoiden välillä löydy huumoria. Iloa ja pilkettä silmäkulmassa tarvitaan erityisesti huonoina aikoina, sillä niitäkin riittää takuuvarmasti jokaiselle. Sekin saattaa kuuluu Jumalan huumorintajuun, mene ja tiedä.

Hääilon tarkoitus ei ole kilpailla kaupallisten häälehtien kanssa. Niitäkin tarvitaan, mutta niin tarvitaan myös Hääiloa, joka ottaa syvemmän ja vakavamman näkökulman avioliittoon. Vakava ei kuitenkaan tarkoita tosikkoa. Ne ovat eri asioita. Niinpä vakavamielinen puoliso voi olla siunaus, mutta tosikon kanssa on vähän niin ja näin.

Avioliitto on kuitenkin aina kahden kauppa ja pariskunnat luovat aina oman tavan olla onnellisia. Tosin vanhan sanonnan mukaan kaikki onnelliset perheet ovat onnellisia samalla tavalla ja kaikki onnettomat perheet ovat onnettomia omalla tavallaan. Hääilossa sanonta laitetaan uusiksi, sillä onnellisessa perheessä ei ole mitään kaavamaista eikä onnettomassa mitään kohtalonomaista.

Kun kaksi ihmistä sanoo alttarilla "Tahdon", he eivät sano sitä yhdestä suusta, vaan kumpikin erikseen. Avioliitto ei ole mikään Mission Impossible. Onni tulee eläen, arki kodin siunaa.