|
|
Sadan vuoden historia.Nykyisen Kotimaa-yhtiöt-kokonaisuuden kivijalkaa alettiin asetella vuonna 1905, jolloin Helsingissä perustettiin Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa kustantamaan Kotimaa-lehteä sekä Sortavalassa Raamattutalo kustantamaan Raamattuja samana vuonna perustetun Suomen Kirkon Sisälähetysseuran osana. Sata vuotta myöhemmin, vuonna 2006, lehtikustannustoiminta oli edelleen omassa yrityksessään, mutta erillisinä osakeyhtiöinä aikaisemmin toimineet Kirjapaja, Raamattutalo, Sacrum, Credonet ja Suomen Kirkko-Mediat koottiin yhdeksi yritykseksi Kotimaa-Yhtiöt Oy:ksi. Vuoden 2010 alusta kaikki edellä mainitut toiminnot fuusioitiin Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaahan, joskin aputoiminimi Kotimaa-yhtiöt jäi edelleen käyttöön. Vain kokonaisuuteen kuuluva Urkurakentamo Veikko Virtanen Oy on edelleen oma osakeyhtiönsä. Paljon on muuttunut reilussa sadassa vuodessa, mutta ei kaikki. Kotimaa-lehden perustajien linjaus yli sadan vuoden takaa ohjaa edelleen kestävän tulevaisuuden rakentamista: "Kun lehden on oltava, mikäli mahdollista, kaikkien maamme kristittyjen äänenkannattaja, tulee sen työskennellä uskonnollisesti suvaitsevasti ja laajasydämisesti, niin että se myöskin seuraa eriuskolaisliikkeitä sekä kotona että ulkomailla, jos kohta onkin välttämätöntä, että lehti erityisesti osoittaa rakkautta kansankirkkoamme ja sen suurta elintehtävää kohtaan." |